from love to species

Isänsä poika

Isänsä poika

Isä on erilainen. Isä liikkuu pyörätuolilla ja niin se on aina ollut. Isällä on omia vamman tuomia toimintamalleja, joiden poika pienempänä luuli olevan normaali, itsestään selvä asia. Muutamien keskustelujen jälkeen hän huomasi, ettei kaikki miehet toimikaan samalla tavalla. Eräskin suihkujakkarakeskustelu kesti jonkin aikaa, ennen kuin poika suostui päästämään isän siihen. Olihan elämän roolimallikin aina istunut siinä suihkussa käydessä.

 

 

 

Alex on vaistonnut pienestä asti, että isä on jotenkin erilainen. “Isi, mennään tuonne!” “En mää pääse sinne.” “ No mää voin auttaa!” Kuuluu topakka vastaus. Aina on pyörätuolin työntäjä ja oven aukasija valmiina asemissaan. Alex on nyt hetken aikaan käynyt läpi isänsä vammaa kolmen ja puolivuotiaan ymmärryksellä. Välillä hän on itsekkin tippunut kolmesta metristä maahan. “Äiti, mää tipuin eilen katolta.” “Sattuko?” “Ei sattunut, mulla vaan murtui jalat. Nyt mun pitää käyttää pyörätuolia.”

 

 

Olen kesän aikana tehnyt Alexin kanssa kahdestaan reissuja sukulaisteni luokse. Nuo vierailut ovat sisältäneet paljon toiminnallista tekemistä muiden lasten kanssa: jalkapallon peluuta, vuorikiipeilyä ja kalastusta. Reissun aikana Alex kiinnitti huomiota toisenlaisiin isämalleihin. “Äiti, meidän pitäis ostaa meille uusi iskä!” “No meillähän on jo iskä, ei me tarvita uutta.” “No se on ihan huono, kun se on pyörätuolissa.” Puhelimessa vielä mainitsi isälleen, että meidän pitäis myydä sut.

 

 

Kyllä noita pohdintoja tiedettiin odottaa, mutta nytkö jo?

 

 

Reissun jälkeen eräänä yönä tämä myyntimies kömpi isänsä viereen. Halaili, rutisteli isää ja viimein nukahti siihen samalle tyynylle jatkamaan unia. Aamulla sanoin miehelleni, että mahtaa olla myynti-ilmoitus vedetty torista pois, semmoset hellyyden osoitukset sai isä osakseen. Tai sitten poika on synnynnäinen myyntimies, joka on vain laskenut kauppatavaran myyntiarvon ja todennut sen jäävän alle tunnearvon ja päättänyt olla myymättä.

 

Alexilla on aina ollut erityinen suhde isäänsä.

 

Nyt tuo parivaljakko lähtivät ensimmäiselle yhteiselle reissulle kohti pohjoista. Kotiin jääneelle tuli ääniviesti matkan päältä; me mennään rolloon, tää on äijien reissu! Tämä isä ei pysty pelaamaan jalkapalloa, ei juoksemaan eikä hyppimään trampoliinilla. Silti se lista asioista, joita hän pystyy tekemään, kasvaa paljon pidemmäksi. Kieltämättä ihminen toimii joskus tuolla ajatuksella, keskittyy niin tarmokkaasti puutteisiin, ettei huomaa varsin toimivaa kokonaisuutta.

 

 

Levin gondolinhissistä lähetetystä videosta kuulin isän ja pojan keskustelun, jossa totesivat sen olevan kuitenkin helpompi tapa nousta “vuorelle”, kuin äidin kanssa tehty kävelyretki vuorelle Pohjois-Norjassa.

Lue myös



24 thoughts on “Isänsä poika”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *